14.9.2010 | Uutiskirje 16 2010

Tulosta artikkeli

Vielä ehtii laittaa hakemuksen turvallisuuskampanjaan

Turvallisuuden edistämiskampanjan kolmas hakukierros päättyy 26. syyskuuta. Metalliliitto järjestää jäsenkampanjan If Vahinkovakuutusyhtiön kanssa. Parhaille ehdotuksille jaetaan tukea turvatuotteina tai rahana.

Turvallisuuden edistämiskampanja 2010:n tavoite on tehdä Metalliliiton jäsenten arki turvallisemmaksi. Tukea voi hakea turvallisuutta edistäviin hankintoihin ja projekteihin, esimerkiksi ensiapukurssin järjestämiseen tai turvaliivien sekä otsalamppujen hankintaan ammattiosaston tapahtumaa varten. Tukea myönnetään hankkeisiin, jotka lisäävät liiton jäsenten turvallisuutta työpaikan porttien ulkopuolella; vastuu työskentelyolosuhteiden turvallisuudesta kuuluu työnantajalle.

Hakemuksia voivat lähettää yksittäiset jäsenet, työhuonekunnat, ammattiosastot, liiton aluejärjestöt jne. Vaikkapa Murikan kurssikaverien porukka voi osallistua. Olennaista on se, että hakija tai hakijat ovat metalliliittolaisia.

Turvallisuuskampanjassa on vuoden aikana neljä hakua. Kampanjasta vastaava työryhmä tekee päätöksensä ja myöntää tuet hakukuukautta seuraavan kuun puoliväliin mennessä. Sama hakija voi saada tukea vain kerran kalenterivuoden aikana. Suurin mahdollinen yksittäinen tuki on 1 000 euroa.

Hakemukset toivotaan tehtäväksi
netin kautta
, mutta niitä voi lähettää myös postitse. Lisätietoja kampanjasta antavat sihteeri Jaana Lahtinen, puh. 020 77 41071 ja työsuojelutoimitsija Jouni Salonen, puh. 020 77 41134.