11.4.2013 | Uutiskirje 8 2013

Tulosta artikkeli

Työsuojelun suuri teemaseminaari Murikassa

Metalliliiton työsuojelun suuri teemaseminaari pidetään Murikka-opistolla 29.-30.4.2013.

Seminaarissa asiantuntijoiden johdolla pohditaan mm.
• mitä ovat nano-materiaalit ja mitä vaikutuksia niillä on terveyteen
• työturvallisuuden kehitystä ja tuloksia
• pääsemmekö koskaan eläkkeelle

Seminaarissa kuullaan myös työpaikkojen työsuojeluongelmista, päihdeasioista sekä metallialan tapaturmista.
Liitetiedostossa tarkempi ohjelma!

Seminaarin yhteydessä pidetään Hyvän työn paneeli ja kuullaan esimerkki työpaikalta. Mukana paneelissa ovat Teknologiateollisuus ry:n toimitusjohtaja Jorma Turunen, Ammattiliitto Pro:n puheenjohtaja Antti Rinne sekä professori Juhani Ilmarinen.

Seminaari on tarkoitettu työpaikkojen työsuojeluvaltuutetuille, pääluottamusmiehille ja työsuojeluasiamiehille.
Metalliliiton jäsenille seminaari on maksuton. Ellei työnantaja jostakin syystä maksa ansionmenetystä ja matkakustannuksia, maksaa liitto jäsenilleen kurssistipendin ja -päivärahan sekä matkat yleisen kulkuneuvotaksan mukaan. Majoitus on 2 hengen huoneissa. Myös työnantajan ja muiden henkilöstöryhmien edustajat ovat tervetulleita hintaan 220 € (sis. alv.)/hlö. Hinta sisältää seminaariohjelman, materiaalin ja täysihoidon 1 hengen huoneessa.

Ilmoittautumiset viimeistään 17.4. Metalliliittoon Mari Kostamolle, sähköposti: mari.kostamo@metalliliitto.fi.

Osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lisätietoja seminaarista saa työsuojelusihteeri Marjut Lumijärveltä, puh. 020 77 41136 ja työsuojelutoimitsija Micke Porkalta, puh. 020 77 41120.

(Mikäli olet jo ilmoittautunut seminaariin ja saanut vastauksen, asia on osaltasi kunnossa.)