25.2.2013 | Uutiskirje 5 2013

Riku Aalto, Antti Rinne ja Ann Selin: Näpit irti työeläkevaroista!

Lakisääteinen ja työansioihin perustuva työeläke on sosiaalipalkan tärkein osa. Työtä tekemällä työntekijä tienaa sekä palkkaa että eläkettä, korostavat Riku Aalto, PAMin pj Ann Selin ja Pron pj Antti Rinne. Työeläkevaroja ei enää voida käyttää työvoimakustannusten alentamiseen.

Hyvä työ – pidempi työura; ilmoittautumiset Teknologiateollisuuden kautta

Edellisessä uutiskirjeessä mainittiin huhtikuun Hyvä työ – pidempi työura -hankkeeseen liittyvästä Hyvän työn kiertueesta, mutta sen tapahtumiin ilmoittautumisesta kerrottiin epäselvästi. Tarkennuksena siis, että kaikki ilmoittautumiset tehdään Teknologiateollisuuden kautta.

Matkavakuutus on merkittävä jäsenetu

Ripuli, korvatulehdus ja flunssa ovat kolme yleisintä sairautta ulkomaan matkoilla. Metalliliiton jäsen saa kuitenkin lomareissullaan tarvittaessa lääkärinhoitoa – liiton matkavakuutuksen ansiosta.

Työttömyyskassa kestää vertailun käsittelyajoissa

Metallityöväen työttömyyskassa käsitteli 53,5 prosenttia hakemuksista seitsemässä päivässä vuonna 2011. Käsittelyajan keskiarvo oli 16,3 päivää. Käsittelynopeus kestää hyvin vertailun muihin suuriin työttömyyskassoihin.

Kontakta arbetslöshetskassan i förväg vid permitteringar

Arbetslöshetskassan önskar att förtroendemännen i förväg skulle ringa förtroendemännens telefontjänst vid permitteringar. Telefontjänsten ger information i frågor som gäller ansökningar och dagpenning. Systemet med gruppermitteringar avskaffas 1.7.2013.

Arbetslöshetskassan klarar sig bra då man jämför handläggningstiderna

Metallarbetarnas arbetslöshetskassa klarade år 2011 av att handlägga 53,5 procent av ansökningarna inom sju dagar. Handläggningstiden var i genomsnitt 16,3 dagar.

Onko yrityksesi CE-merkinnästä tietoinen?

Metallituotteita valmistavan yrityksen pääluottamusmies: kannattaa varmistaa, että työantajayrityksesi on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin CE-merkinnän saamiseksi ja on tietoinen asiasta - ilman CE-merkintää tuotteet eivät tulevaisuudessa enää voi olla markkinoilla. Nyt asian hoitamisella alkaa jo olla kiire.

Metalliliiton uutiskirje

Työeläkkeemme on etuusperusteinen. Se tarkoittaa, että eläketurva on laissa määrätty, ja että sitä varten on oltava riittävä rahoitus. Jokainen työtä tekevä sukupolvi rahoittaa sekä jo eläkkeellä olevien että oman sukupolvensa eläketurvaa.

EK on vaatinut isoja alennuksia työeläkemaksuihin. Uusien sopimusten tekeminen työmarkkinoilla edellyttäisi kuitenkin sitä, että ensin ryhdytään noudattamaan jo aiemmin tehtyjä sopimuksia. Vain näin palautetaan ay-liikkeen luottamus työnantajiin ja valtiovaltaan, toteavat puheenjohtajat Aalto, Selin ja Rinne.

---
Lue puheenjohtajien koko kirjoitus
Metalliliiton sivuilta

Metalliliiton uutiskirje

25.2.2013 | Uutiskirje 5 2013

Hyvä työ – pidempi työura; ilmoittautumiset Teknologiateollisuuden kautta

Edellisessä uutiskirjeessä mainittiin huhtikuun Hyvä työ – pidempi työura -hankkeeseen liittyvästä Hyvän työn kiertueesta, mutta sen tapahtumiin ilmoittautumisesta kerrottiin epäselvästi. Tarkennuksena siis, että kaikki ilmoittautumiset tehdään Teknologiateollisuuden kautta.

Edellisessä uutiskirjeessä mainittiin huhtikuun Hyvä työ – pidempi työura -hankkeeseen liittyvästä Hyvän työn kiertueesta, mutta sen tapahtumiin ilmoittautumisesta kerrottiin epäselvästi. Tarkennuksena siis, että kaikki ilmoittautumiset tehdään Teknologiateollisuuden kautta.

Myös ilmoittautuminen Murikka-opistossa järjestettävään Hyvän työn kiertueen tilaisuuteen Tampereella 29.4. hoituu Teknologiateollisuuden eikä Metalliliiton kautta. Hyvän työn kiertueen tilaisuus on osa Metalliliiton järjestämää vuosittaista työsuojelun teemaseminaaria, mutta teemaseminaariin osallistuvien ei tarvitse erikseen ilmoittautua Hyvä työ -tilaisuuteen.

Hyvän työn kiertueen muut tapahtumat ovat 3.4. Helsingissä, 23.4. Joensuussa ja 25.4. Oulussa. Kunkin tilaisuuden ohjelma ohessa pdf-liitteenä.

Ilmoittautumislomake on
täällä
.

Metalliliiton uutiskirje

25.2.2013 | Uutiskirje 5 2013

Matkavakuutus on merkittävä jäsenetu

Ripuli, korvatulehdus ja flunssa ovat kolme yleisintä sairautta ulkomaan matkoilla. Metalliliiton jäsen saa kuitenkin lomareissullaan tarvittaessa lääkärinhoitoa – liiton matkavakuutuksen ansiosta.

Ripuli, korvatulehdus ja flunssa ovat kolme yleisintä sairautta ulkomaan matkoilla. Metalliliiton jäsen saa kuitenkin lomareissullaan tarvittaessa lääkärinhoitoa – liiton matkavakuutuksen ansiosta.

Erilaiset vastoinkäymiset ulkomaanmatkalla voivat ilman matkavakuutusta käydä todella kalliiksi; isompien tapaturmien kohdalla puhutaan tuhansista tai kymmenistätuhansista euroista. Aiheesta syntyi viime viikolla keskustelua Iltalehden artikkelin pohjalta, joka puolestaan perustui If Vakuutusyhtiön tiedotteeseen. If on vakuutusasioissa Metalliliiton sopimuskumppani.

Luottamustehtävissä olevien kannattaa muistuttaa Metallin jäseniä ja varsinkin ei-jäseniä tästä merkittävästä jäsenedusta.

Lisätietoja: talouspäällikön sihteeri Kaisa Niskanen, kaisa.niskanen@metalliliitto.fi, puh. 020 77 41071

---

Ifin tiedotteessa
esimerkkejä siitä, mitä erilaiset hoidot voivat ulkomailla tulla maksamaan:

Metalliliiton uutiskirje

25.2.2013 | Uutiskirje 5 2013

Työttömyyskassa kestää vertailun käsittelyajoissa

Metallityöväen työttömyyskassa käsitteli 53,5 prosenttia hakemuksista seitsemässä päivässä vuonna 2011. Käsittelyajan keskiarvo oli 16,3 päivää. Käsittelynopeus kestää hyvin vertailun muihin suuriin työttömyyskassoihin.

Metallityöväen työttömyyskassa käsitteli 53,5 prosenttia hakemuksista seitsemässä päivässä vuonna 2011. Käsittelyajan keskiarvo oli 16,3 päivää. Käsittelynopeus kestää hyvin vertailun muihin suuriin työttömyyskassoihin.

Finanssivalvonnan tilastojen mukaan Yleinen työttömyyskassa YTK käsitteli seitsemässä päivässä 51,5 prosenttia hakemuksista ja keskiarvo oli 16,7 päivää.

Julkisten ja hyvinvointialojen työttömyyskassa suoriutui seitsemässä päivässä 47,1 prosentista hakemuksia ja käsittelyajan keskiarvo oli 15,1 päivää. Palvelualojen työttömyyskassassa 44,7 prosenttia hakemuksista käsiteltiin seitsemässä päivässä ja käsittelyajan keskiarvo oli 13,9 päivää.

Paperityöväen työttömyyskassassa luvut olivat 64,8 prosenttia ja 16,3 päivää, Rakennusalan työttömyyskassassa 72,7 prosenttia ja 9,9 päivää. Teollisuusalojen työttömyyskassan luvut olivat 53,9 ja 10,8 päivää. Työttömyyskassa Pro suoriutui seitsemässä päivässä 45,9 prosentista hakemuksia ja keskiarvo oli 17,7 päivää.

Suomen kaikki työttömyyskassat käsittelivät 51,7 prosenttia hakemuksista seitsemässä päivässä. Käsittelyajan keskiarvo oli 15,5 päivää. Kaikkiaan kassat tekivät 948 075 päätöstä vuonna 2011.

Tilasto vuodelta 2011 on uusin, jonka Fiva on julkaissut. Nyt tämän vuoden helmikuun puolivälissä Metallityöväen työttömyyskassassa käsittelyaika oli tilapäisesti kolmisen viikkoa. Kassan tavoitteena on lyhentää se alle kahteen viikkoon.

Käsittelyajalla tarkoitetaan hakemuksen saapumispäivän ja käsittelypäivän välistä aikaa. Ansiopäiväraha on maksussa aikaisintaan muutaman päivän kuluttua käsittelyyn ottamisesta.

Metalliliiton uutiskirje

25.2.2013 | Uutiskirje 5 2013

Kontakta arbetslöshetskassan i förväg vid permitteringar

Arbetslöshetskassan önskar att förtroendemännen i förväg skulle ringa förtroendemännens telefontjänst vid permitteringar. Telefontjänsten ger information i frågor som gäller ansökningar och dagpenning. Systemet med gruppermitteringar avskaffas 1.7.2013.

Arbetslöshetskassan önskar att förtroendemännen i förväg skulle ringa förtroendemännens telefontjänst vid permitteringar. Telefontjänsten ger information i frågor som gäller ansökningar och dagpenning. Systemet med gruppermitteringar avskaffas 1.7.2013.

Systemet med gruppermitteringar kan användas om permitteringarna inleds före 1.7.2013. Om permitteringarna inleds efter det här datumet kan man inte längre använda en samlad lista, utan alla permitterade måste anmäla sig som arbetssökande vid arbets- och näringsbyrån.

Man måste kontrollera att de personer som har antecknats i granskningsmeddelandet med namn, personbeteckningar och permitteringstider alla hör till samma arbetslöshetskassa. Det rekommenderas att granskningsanmälan och ansökningarna är för samma tidsperiod. Det här gör att ansökningarna kan handläggas snabbare och gör att man behöver be de sökande och arbetsgivarna om färre utredningar.

Förtroendemännen kan samla ihop de permitterade arbetstagarnas dagpenningsansökningar och kontrollera att permitteringstiderna i ansökningarna motsvarar tiderna i granskningsmeddelandet. Om förtroendemännen inte har möjlighet att jämföra ansökningarna med meddelandet, är det åtminstone önskvärt att ansökningarna och meddelandena skickas in samtidigt. Förtroendemännen kan också hjälpa till med att fylla i dagpenningsansökningarna och kontrollera att alla punkter är korrekt ifyllda.

Dessutom önskar Metallförbundets utredningsenhet att förtroendemännen meddelar sitt regionkontor då man inleder och avslutar samarbetsförhandlingar på arbetsplatsen. Utredningsenheten sammanställer statistik över samarbetsförhandlingarna.

Metalliliiton uutiskirje

25.2.2013 | Uutiskirje 5 2013

Arbetslöshetskassan klarar sig bra då man jämför handläggningstiderna

Metallarbetarnas arbetslöshetskassa klarade år 2011 av att handlägga 53,5 procent av ansökningarna inom sju dagar. Handläggningstiden var i genomsnitt 16,3 dagar.

Metallarbetarnas arbetslöshetskassa klarade år 2011 av att handlägga 53,5 procent av ansökningarna inom sju dagar. Handläggningstiden var i genomsnitt 16,3 dagar.

Arbetslöshetskassan klarar sig bra då man jämför handläggningstiderna vid de stora arbetslöshetskassorna. Enligt Finansinspektionens statistik handlade Allmänna arbetslöshetskassan YTK 51,5 procent av ansökningarna inom sju dagar och medeltalet var 16,7 dagar. Arbetslöshetskassan för den offentliga sektorn och välfärdsområdena klarade av 47,1 procent av ansökningarna inom sju dagar och den genomsnittliga handläggningstiden var 15,1 dagar.

Servicebranschernas arbetslöshetskassa handlade 44,7 procent av ansökningarna inom sju dagar och handläggningstiden var i medeltal 13,9 dagar. Vid Pappersarbetarnas arbetslöshetskassa var talen 64,8 procent och 16,3 dagar, vid Byggbranschens arbetslöshetskassa 72,7 procent och 9,9 dagar. För Industribranschernas arbetslöshetskassas del var talen 53,9 procent och 10,8 dagar. Arbetslöshetskassan Pro klarade av att handlägga 45,9 procent av ansökningarna inom sju dagar och medeltalet låg på 17,7 dagar.

Alla de finländska arbetslöshetskassorna handlade 51,7 procent av ansökningarna inom sju dagar. Handläggningstiden var i genomsnitt 15,5 dagar. A-kassorna fattade sammanlagt 948 075 beslut år 2011.

Statistiken för år 2011 är den senaste som Finansinspektionen har publicerat. I mitten av februari i år var handläggningstiden vid Metallarbetarnas arbetslöshetskassa tillfälligt uppe i cirka tre veckor. Kassans målsättning är att förkorta tiden till under två veckor.

Med handläggningstid avses tiden från det att ansökan inkommer till det att ansökningen handläggs. Den inkomstrelaterade dagpenningen går till utbetalning tidigast några dagar efter att ansökningen har behandlats.

Metalliliiton uutiskirje

25.2.2013 | Uutiskirje 5 2013

Onko yrityksesi CE-merkinnästä tietoinen?

Metallituotteita valmistavan yrityksen pääluottamusmies: kannattaa varmistaa, että työantajayrityksesi on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin CE-merkinnän saamiseksi ja on tietoinen asiasta - ilman CE-merkintää tuotteet eivät tulevaisuudessa enää voi olla markkinoilla. Nyt asian hoitamisella alkaa jo olla kiire.

Metallituotteita valmistavan yrityksen pääluottamusmies: kannattaa varmistaa, että työantajayrityksesi on ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin CE-merkinnän saamiseksi ja on tietoinen asiasta - ilman CE-merkintää tuotteet eivät tulevaisuudessa enää voi olla markkinoilla. Nyt asian hoitamisella alkaa jo olla kiire.

Varmista työpaikkasi johtajalta, että yrityksesi on tietoinen asiasta ja ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin CE-merkin saamiseksi. Korosta sitä, että CE-merkinnän saamiseen kuluu aikaa ja toimenpiteisiin sen saamiseksi on ryhdyttävä viipymättä.

Euroopan parlamentti ja Euroopan komissio hyväksyivät viime vuonna rakennustuoteasetuksen (305/2011/EC), joka astuu voimaan kaikissa EU:n jäsenmaissa viimeistään 1.7.2013 tai teräsrakenteiden osalta siirtymäajan jälkeen viimeistään 1.7.2014 ilman kansallisia hyväksymisprosesseja.

Rakennustuoteasetus edellyttää teräsrakenteiden CE-merkintää, olipa tuote myynnissä ainoastaan Suomessa tai myös muualla EU:ssa.

Asetus koskee teräsrakenteita, kuten sillat, kulkusillat, portaat, kaiteet, konepedit, mastot, tornit, paineettomat säiliöt, siilot, putkilinjat, paalut, nosturiradat sekä talonrakentamisen teräsrakenteet.

Lisätietoja: aluetoimitsija Tapio Anttila, tapio.anttila@metalliliitto.fi, puh. 020 77 41391 ja vastaava tutkija Mika Kärkkäinen, mika.karkkainen@metalliliitto.fi, puh. 020 77 41202